Päätös syyttämättä jättämisestä

Tänään kotiin palatessani näin postin joukossa kirjeen syyttäjänvirastosta. Minua alkoi ahdistaa, koska luulin saavani tietoon päivämäärän, jolloin oikeudenkäynti on. Ensin riisuin ihanapojalta ulkovaatteet ja sitten avasin kirjeen. Ensimmäiset sanat, jotka osuivat silmiini olivat päätös syyttämättä jättämisestä. Ajattelin, että ei tämä voi olla totta. Toki olen sen kokoajan tiennyt, että näin tulee käymään. Kuitenkin nähdessäni nuo sanat tunsin epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Äijä ei joudu vastuuseen kaikesta siitä pahasta mitä teki minulle ja pojalle. Minusta tuntuu todella pahalta. Me saamme kärsiä hänen tekosistaan mutta hän saa jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toivottavasti rikosilmoituksesta on kuitenkin apua seuraavalle äijän uhrille. Toivottavasti myös seuraavalla on rohkeutta tehdä ilmoitus.

Äijä ei muutu koskaan. Hän jatkaa seuraavan uhrin kanssa siitä mihin jäi minun kanssani. Seuraava olisi ollut musta silmä. Seuraavalla hän aloittaa siitä. Minun kohdallani pahin väkivalta alkoi siitä, että hän laittoi kädet kurkulleni. Edellisen tyttöystävänsä kanssa hän jäi kuristamiseen ja minun kohdallani aloitti siitä. Toivon koko sydämestäni, että kukaan ei joudu enää hänen uhrikseen. Entinen tyttöystävä ei kuitenkaan tehnyt rikosilmoitusta mutta minulla oli rohkeutta se tehdä.

Syyttämättä jättämättä perustellaan sillä seuraaville syillä:
- Äijä kiistää rikokset, joista häntä on syytetty.
- Minun vammoistani ei ole esitetty lääkärinlausuntoa.
- Ottamieni kuvien ottoajankohdasta ei ole luotettavaa tietoa.
- Poikaa ei ole mahdollista kuulla nuoren ikänsä vuoksi.
- Rikosepäilyt perustuvat vain minun kertomukseeni, joka ei ole yksinään syytteen nostamiseen riittävä näyttö.

 

Minua ihmetyttää se ettei syyttäjänvirastossa ymmärretä, että kaikissa tilanteissa ei ole mahdollista saada todisteita tapahtumista. Miten otat kuvia, kun äijä käskee laittaa jäätä lyönti- tai potkukohtaan. Ei siihen tule jälkeä, kun laittaa heti siihen kylmää. Ottamani kuvat olen ottanut ennen, kuin äijä keksi käskeä laittaa jäätä. Sain mieleeni ottaa kuvia liian myöhään. Monet aikaisemmat mustelmat jäi kuvaamatta. Reidet olivat kerran ihan mustelmilla. Miten olisin voinut lähteä lääkäriin äijän ollessa kotona. Miten olisin selittänyt laskun mikä tulee postissa. Äijähän olisi hakannut kahta kauheammin. Jos tilanne olisi se, että joku tuntematon ohikulkija hakkaisi, olisi helpompi mennä lääkäriin kuin se, että hakkaaja on oma avopuoliso, joka on työttömänä kotona. Kuvat sain otettua äijän mentyä töihin alkuvuodesta. Sinnekin hän meni minun autollani, jotta en pääse karkuun. Olisiko minun pitänyt odottaa, jotta hän hakkaa minut sairaalakuntoon, jotta minua uskottaisiin. Äijän pakotettua minut anaaliyhdyntään laitoin hanttiin, että et tee sitä minulle, kun se sattuu mutta hän ei välittänyt. Jännitin koko kroppaani, jotta hän ei tekisi sitä. Hän painoi kroppani voimillaan alas, piti kovasti kiinni etten pystynyt liikkumaan. Pelkäsin, että sattuu vielä pahemmin. Sitten päästyään tekemään sitä minä itkin ja sanoin, että lopettaa. Hän sanoi, että hakee sitä sitten muualta. Hän sanoi, että ei seksiä enää ikinä, jos en anna tehdä anaaliyhdyntää. Hän vain jatkoi kunnes sai tarpeensa tyydytettyä. Teon jälkeen pyysi anteeksi. Mitä se sitten enää auttaa? Miten olisin siitä päässyt lääkäriin näyttämään, että näin on tapahtunut? Jouduin nukkumaan sen hirviön vieressä. Jos olisin siitä lähtenyt jonnekin, olisi voinut tapahtua ihan mitä vaan.

Tuskin sukulaiset tekevät huvikseen lastensuojeluilmoituksia. Ne tehtiin, koska meistä oltiin todella huolissaan. He halusivat meidän saavan apua ja pääsevän turvaan. Tuskin kukaan lähtee huvikseen turvakotiin. Turvakodissa kyllä huomattiin kuinka pelokas ihanapoika oli ja kuinka hän oli minussa kiinni. Yhä olen pojalle tuki ja turva. Jos tulee harmitus, hän tulee yhä vain minun luokseni. Poika näkee painajaisia ja pelkää tiettyjä asioita äijän takia ja äijä saa vaan jatkaa omaa elämäänsä niin kuin ennenkin. Tottakai minä äitinä haluan lapselleni parhaan mahdollisen kasvuympäristön ja haluan pitää pojan turvassa aina. Minua sattuu nähdä tilanteita, joissa poika joutuu pelkäämään. Yhtäkkiset äänet saavat aikaan tärinäitkun ja hän tulee äkkiä syliini turvaan. Samalla tavalla kuin äijän luonakin teki. Aina äijän räyhätessä poika tuli minun syliini turvaan. Poika tarkkailee hyvin tarkkaan muiden ihmisten mielentilaa. Jos joku puhuu tiukempaan sävyyn tai kieltää kovaäänisesti, pojalle tulee tärinäitku ja haluaa heti syliini turvaan. Unilta herätessään on muutaman kerran saanut itkukohtauksen, jossa hän haluaa syliin mutta haluaa kuitenkin pois. Hän ei katso silmiin ja on vaikea saada häntä rauhoittumaan. Pidän häntä sylissäni, jotta hän tietää olevansa turvassa. Tällaiset tilanteet saavat minut itkemään ja miettimään sitä, että kunpa pojan ei tarvitsisi kokea tällaisia tunteita.

Rikosepäilyt eivät ole mitään kertomusta. Eivät ne ole satua vaan totista totta. Minusta tuntuu, että minua ei ole kuunneltu. Minusta tuntuu, että minua ei uskota. Me emme ole saaneet tässä oikeutta. Hirviö saa vaan jatkaa rikoksiaan vapaasti.

Miten sydämetön lakisysteemi voi olla päästäessään äijän pälkähästä. Eikö sitä tajuta, että äijä jatkaa samaa rataa seuraavan uhrin kanssa. Jos äijä saa vielä lapsia, ne joutuvat kärsimään isästä, joka ei rakasta heitä, haukkuu heitä, kieltää tekemästä mitään, työntää pois, tönii, satuttaa, huutaa, pelottelee... Miksi näin voi tapahtua, että äijä ei saa mitään syytettä.