Yksinhuoltajuus

Saatuani yksinhuoltajuuden itselleni ja tiedon siitä, että äijä ei halua tavata poikaa ollenkaan koin suuren helpotuksen tunteen. Aluksi ajattelin, että voiko tämä olla totta, että äijä luovuttaa näin helpolla. Saatuani asiakirjan yksinhuoltajuudesta aloin ymmärtää, että näin se todellakin on. Näin isä vaan luopuu omasta lapsestaan. Ei se ihme ole, koska ei hän ihanapoikaa alun perin koskaan halunnutkaan. Ihanapojalle on myös paljon parempi ettei tarvitse tavata isää, joka on kohdellut äitiä ja häntä kamalasti. Ihanapoika ei tarvitse muistutusta niistä kauheuksista. Nyt ei äijä pysty laittamaan kaikissa asioissa hanttiin. Niin hän olisi tehnyt kaikessa missä vaan pystyy. Hänhän vastusti ihanapojan osoitteenmuutosta minun osoitteeseeni. Nyt ihanapoika asuu virallisesti luonani. En kadu lähtöäni äijän luota pätkänkään vertaa. Saan olla oma itseni. Saan tehdä ja kokea ihanapojan kanssa asioita. Pian tulee 4 kk lähdöstä ja ihanapoika on rohkaistunut todella paljon näin lyhyessä ajassa. Tietyt asiat vielä saavat ihanapojan itkemään esim. äänet, joiden alkuperää ei tiedä. Ohi ajavan auton bassojumputus saattaa muistuttaa siitä, miten äijä löi seinään, kun pidimme liikaa meteliä huoneessa, jossa jouduimme olemaan. Käytävästä kuuluvaa kolinaa saattaa myös pelätä ja katsoo ovelle. Saattaa pelätä, että äijä tulee ovesta. Toivotaan, että nämäkin pelot jäisivät jonain päivänä pois. Ihmisiä ihanapoika ei kuitenkaan pelkää vaan ääntelehtii nähdessään vastaantulevia ihmisiä ja haluaisi koskea niitä. Kaupoissakin saa kiertää vähän kauempaa ettei ihanapoika tartu ketään takin helmasta. :D Jos joku epäröi onko lähtö oikea ratkaisu, minä sanon, että on. Elämä muuttuu paljon helpommaksi ja saat taas tuntea mitä onni on. :)