Elämää lähdön jälkeen

Kirjoittaminen jäi, kun ei ollut voimia kirjoittaa. Viimeinen kuukausi oli yhtä tuskaa. Olin päättänyt päivän, koska lähden. Nyt olemme olleet yli kuukauden ihanapojan kanssa poissa väkivaltaisen äijän luota. Lähdettyämme turvakotiin ihanapojan kanssa ihanapoika alkoi itkeä, jos laskin hänet sylistäni tai menin hetkeksi pois hänen silmistään. Ihanapoika itki joka kerta, kun tuli työntekijä. Ihanapojalla oli myös kovaa itkua klo 16 aikoihin. Se on aika, jolloin kotona sai olla oma itsensä, kun äijä lähti töihin. Ihanapoika itkun aikana ei viihtynyt sylissä mutta jos laskin pojan pois sylistäni sekään ei ollut hyvä. Se oli tunteiden purkamista kaikesta siitä pahasta mitä olemme kokeneet. Äijän äiti soitti minulle uhkailusoiton. Se tuntui todella pahalta ja se sai aikaan kamalan olon. Lähdin heti kertomaan puhelusta työntekijälle. Se rauhoitti mieltä hieman. Äijä ei ollut muka tehnyt mitään meille. Ihanapoika oli todella kiinni minussa mutta alkoi päivien kuluessa rohkaistua päivä päivältä enemmän. Lähtöä seuraavana lauantaina äijä lähetti viestin, jossa yritti minua saada taas takaisin. Olen jo nähnyt, että äijä ei muutu vaikka runoilisi kuinka. Tilanne vaan pahenee koko ajan. Monet ovat kysyneet mikä minut sai lähtemään. Olin päättänyt päivän valmiiksi ja läpsäisy minun poskelleni antoi lisäpotkua lähtöaikeilleni. Otin yhteyttä ystävääni. Onneksi hänellä oli aikaa auttaa meitä turvaan seuraavana päivänä. Lähtiessäni päätin, että me emme palaa siihen helvettiin enää. Mun velvollisuuteni on pitää poika turvassa kaikelta pahalta. Otin turvakodissa yhteyttä ystäviini, sukulaisiini ja vanhempiini. Kaikki olivat olleet minusta erittäin huolissaan. Huoli oli kulkeutunut aina Ruotsiin asti. Olin yllättynyt siitä kuinka paljon Ruotsissa olevat sukulaiseni minusta välittävätkään. En tiennyt olevani heille niin tärkeä. Saan voimaa siitä, että minulla on nyt vankka tukiverkosto mitä ei 2 vuoteen ole ollut. Äijä on kontrolloinut minua koko ajan joka asiassa. Nyt se on onneksi loppu. :)